Siirry pääsisältöön

Saumanauhoitus

 



-Aloitin suojaamalla lattian suojapaperilla ja teippasin maalarinteipillä listat.

-Puhdistin seinät pölystä jonka jälkeen imuroin lattian pölystä.


-Seinien saumanauhoitus aloitetaan J tasoitteella.
-Käytin 25 cm ja 20 cm lastoja tasoitteen levittämiseen kipsiseinään.
-Kipsilevyyn levitin lastalla tasoitetta ylhäältä alas saakka.



-Tämän jälkeen kiinnitin tasoitteen päälle paperista saumanauhaa ylhäältä alaspäin.
- Kiinnityksessä pitää ottaa huomioon, ettei nauhaan jää ilmakuplia. 

-Nauhan asettelun jälkeen painoin lastalla ja J tasoitteella nauhan päältä niin  että nauha peittyy.

-Kuivumisaika on tärkeää, jotta nauha tarttuu kunnolla kiinni.
-Kuivumisen jälkeen hioin saumakohdan sileäksi.
-Käytin hiontaan hiomapaperia 120 ja käytin myös apuna hiomavartta.
-Hionnan jälkeen imuroin hiomapölyt seinästä ja lattiasta.
-Hionnan ja putsaamisen jälkeen otin käyttöön LF+ tasoitteen.
-Tässä kohtaa käytin 35cm ja 20 cm leveää lastaa 
-Levitin tasoitetta koko seinään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasikuitutapetti

Ensiksi aloitin pohjamaalaamalla kopin seinät valkoiseksi. Maalauksen jälkeen piti mitata suora aloitus viiva vesivaakaa ja lyijykynää käyttäen, jotta ensimmäinen tapettivuota on helppo asentaa seinälle. Mittasin seinän korkeuden mittanauhaa käyttäen. Lasikuitutapetoinnissa käytin suojakäsineitä koska tapetista irtoaa lasipölyä, joka ärsyttää ihoa ikävästi. Asettelin tapetin pöydälle niin että reunat tulevat vastakkain, jotta tapettia on helppo mitata ja että merkkaukset menevät suoraan. Lisäsin myös 6 cm mittaukseen niin että vuodasta menee ylä- ja alaosaan ylimääräistä. Leikkasin tapetin katkoterä veistä ja metalliviivainta apuna käyttäen. Levitin seinälle lasikuitutapettiliimaa. Aloitin ensin levittämään liimaa patterisiveltimellä seinän ylä- ja alaosaan. Lopuksi käytin liiman levittämiseen maalaustelaa. Ensimmäisen vuodan asennuksessa tuli ottaa huomioon, että reuna menisi suoraan jo mitatun viivan mukaisesti. Tapetti asennetaan seinään ylhäältä alaspäin. Tapetin asennuksessa käyti...

Seinän maalaus

Sain asiakastyökseni maalata ystäväni asunnon seinän vihreästä valkoiseksi. Ostin itse maalaustarvikkeet.  Ystäväni valitsi itse maalin jota käytin työssäni. Aloitin työni suojaamalla lattian tapetilla ja teipillä. Poistin seinästä taulukoukkuja jotka olivat jääneet seinälle. Käytin seinän maalaukseen valkoista vesiohenteista maalia. Käytin rajaukseen ANZA  patterisivellintä. Tein rajaukset huolellisesti käyttäen paljon maalia. Seinän maalaukseen käytin ANZA maalaustelaa. Apuna käytin jatkovartta jotta sain maalin levitettyä myös katon rajaukseen asti. Ensimmäinen maalaus kerta. Pohjamaalauksen kuivumis aika oli kaksi tuntia. Rajasin seinän vielä uudestaan patterisiveltimellä ja maalasin toisen kerroksen. Seinän väri oli hyvin haastava, koska se oli niin tumma ja maali ei ollut kovin peittävä vaikka käytin sitä reilusti seinään. Lopuksi poistin teipit, suojaukset ja siivosin työpisteeni. Lopputulos miellytti ystävääni ja hän oli todella tyytyväinen.

Ikkunan maalaus

   Asiakastyöksi sain ikkunan, joka pitää kunnostaa ja maalata uudestaan. Kiinnitin ikkunan pöytään kiinni puristimella, ettei ikkuna pääse hionnassa liikkumaan. Käytin P 80 hiomaverkkoa kaareviin kohtiin. Käytin myös apuna pientä kaavinta ja muotokaavinta maalin poistoon. Ikkunan kanssa tuli olla hyvin tarkka, ettei ikkunaan tullut naarmuja tai kolhuja kun poistin maalia karmeista. Hion raamit ikkunasta P 100:lla. Käytin hionnan apuna vielä isompaa kaavinta maalinpoistoon, että sain vanhat maalit pois ikkunan kehyksistä. Hionnan jälkeen harjasin ikkunan ja työpisteen pölyharjalla. Pyyhin vielä ikkunan nihkeällä kankaalla ennen maalausta. Nostin ikkunan kahden muoviämpärin päälle, jotta ikkunaa olisi helpompi maalata ja kääntää.  Maalina käytin Virtasen hengittävää ja kestävää 4 öljyn ikkunamaalia. Maalia ohennettiin puutärpätillä, jotta maalista tulee ohuempaa. Käytin maalaukseen pyöreää sivellintä. Maalia tuli maalata ohut kerros pinnalle. Kehysten / lasin kohdalla oli ...