Siirry pääsisältöön

Kopin maalaus

 

- Saumanauhoituksen jälkeen vaihdoin suojapaperit lattialle.

- Poistin myös teippaukset listoista ja vaihdoin uusiin.

- Suojauksen jälkeen hioin kaikki seinät kunnolla kittauksen jäljiltä, niin että seinistä tuli sileät.

- Hionnan jälkeen harjasin seinät ja imuroin pölyn pois lattioilta.

- Aloitin pohjamaalauksen rajaamalla seinien ylä- ja alaosat. 
- Ikkunan karmien rajaukset tein patterisiveltimellä.
- Nurkat rajasin kulmatelalla.

-Kun rajaukset sain tehtyä maalasin osio kerrallaan alhaalta ylöspäin telalla.

-Ensimmäisen pohjamaalauksen jälkeen kävin koko kopin läpi työmaavalaisimella.


-Kittasin pieniä kolhuja umpeen seinistä.
-Käytin Presto LF+

-Käytin paikkaukseen anzan 15 ja 25 cm lastoja.

-Tässä kuvassa on alareuna paikattu.
-Annoin tasoitteen kuivua kunnolla.

-Tasoitteen kuivuttua hioin tasoitteen sileäksi 120 hiomapaperilla.

-Hionnan jälkeen maalasin vielä toisen kerran kopin pohjamaalilla.

-Tässä kuvassa koko koppi on maalattu kahteen kertaan pohjamaalilla.

-Pohjamaalauksen jälkeen käytin akryylipuristinta katonrajaan.
-Akryylin kanssa piti olla tarkkana ettei tule liikaa, koska sitä ei pysty hiomaan pois.

-Päävärinä valittiin Julian kanssa Teknos Trend 20 vaaleanpunainen maali.

-Aloitin kopin rajaamisen lattialistan yläpuolelta.
-Rajasin myös ikkunan.
-Käytin rajaamiseen pientä patterisivellintä.

-Tässä kuvassa seinän alaosa rajattuna.

-Käytin katon rajaamiseen / valoviivaan rajaajaa


-Tässä kuvassa rajaukset ovat valmiita.

-Sitten alkoi kopin maalaus osio kerrallaan telaa käyttäen. 
-Loppu vedot tein alhaalta ylöspäin jotta maalausjäljestä tulee siisti.

-Ensimmäisen maalauskerran jälkeen.


-Maalattiin koppi kahteen kertaan.

-Kopin maalauksen jälkeen maalattiin vielä listat CELLO puolikiiltävällä kalustemaalilla.

-Päätettiin Julian kanssa maalata myös ikkuna aukon sisäpuoli valkoiseksi kalustemaalilla.
-Ikkuna maalattiin kahteen kertaan myös.

-Maalattiin koppiin myös tehosteseinä.
-Väriksi valikoitui ruskean sävyinen maali.


-Rajaajalla rajattiin seinän yläosa ja patterisiveltimellä seinän alaosa.
-Lopuksi maalattiin telalla tehosteseinä.

-Lopuksi tehtiin koppiin omat neliöt Julian kanssa.
-Neliö piti maalata keskelle seinää mittaamalla niin että neliön jokainen sivu on 50 cm.

-Molempien neliöt maalattuna.
-Lopuksi poistettiin suojapaperit lattioilta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasikuitutapetti

Ensiksi aloitin pohjamaalaamalla kopin seinät valkoiseksi. Maalauksen jälkeen piti mitata suora aloitus viiva vesivaakaa ja lyijykynää käyttäen, jotta ensimmäinen tapettivuota on helppo asentaa seinälle. Mittasin seinän korkeuden mittanauhaa käyttäen. Lasikuitutapetoinnissa käytin suojakäsineitä koska tapetista irtoaa lasipölyä, joka ärsyttää ihoa ikävästi. Asettelin tapetin pöydälle niin että reunat tulevat vastakkain, jotta tapettia on helppo mitata ja että merkkaukset menevät suoraan. Lisäsin myös 6 cm mittaukseen niin että vuodasta menee ylä- ja alaosaan ylimääräistä. Leikkasin tapetin katkoterä veistä ja metalliviivainta apuna käyttäen. Levitin seinälle lasikuitutapettiliimaa. Aloitin ensin levittämään liimaa patterisiveltimellä seinän ylä- ja alaosaan. Lopuksi käytin liiman levittämiseen maalaustelaa. Ensimmäisen vuodan asennuksessa tuli ottaa huomioon, että reuna menisi suoraan jo mitatun viivan mukaisesti. Tapetti asennetaan seinään ylhäältä alaspäin. Tapetin asennuksessa käyti...

Seinän maalaus

Sain asiakastyökseni maalata ystäväni asunnon seinän vihreästä valkoiseksi. Ostin itse maalaustarvikkeet.  Ystäväni valitsi itse maalin jota käytin työssäni. Aloitin työni suojaamalla lattian tapetilla ja teipillä. Poistin seinästä taulukoukkuja jotka olivat jääneet seinälle. Käytin seinän maalaukseen valkoista vesiohenteista maalia. Käytin rajaukseen ANZA  patterisivellintä. Tein rajaukset huolellisesti käyttäen paljon maalia. Seinän maalaukseen käytin ANZA maalaustelaa. Apuna käytin jatkovartta jotta sain maalin levitettyä myös katon rajaukseen asti. Ensimmäinen maalaus kerta. Pohjamaalauksen kuivumis aika oli kaksi tuntia. Rajasin seinän vielä uudestaan patterisiveltimellä ja maalasin toisen kerroksen. Seinän väri oli hyvin haastava, koska se oli niin tumma ja maali ei ollut kovin peittävä vaikka käytin sitä reilusti seinään. Lopuksi poistin teipit, suojaukset ja siivosin työpisteeni. Lopputulos miellytti ystävääni ja hän oli todella tyytyväinen.

Ikkunan maalaus

   Asiakastyöksi sain ikkunan, joka pitää kunnostaa ja maalata uudestaan. Kiinnitin ikkunan pöytään kiinni puristimella, ettei ikkuna pääse hionnassa liikkumaan. Käytin P 80 hiomaverkkoa kaareviin kohtiin. Käytin myös apuna pientä kaavinta ja muotokaavinta maalin poistoon. Ikkunan kanssa tuli olla hyvin tarkka, ettei ikkunaan tullut naarmuja tai kolhuja kun poistin maalia karmeista. Hion raamit ikkunasta P 100:lla. Käytin hionnan apuna vielä isompaa kaavinta maalinpoistoon, että sain vanhat maalit pois ikkunan kehyksistä. Hionnan jälkeen harjasin ikkunan ja työpisteen pölyharjalla. Pyyhin vielä ikkunan nihkeällä kankaalla ennen maalausta. Nostin ikkunan kahden muoviämpärin päälle, jotta ikkunaa olisi helpompi maalata ja kääntää.  Maalina käytin Virtasen hengittävää ja kestävää 4 öljyn ikkunamaalia. Maalia ohennettiin puutärpätillä, jotta maalista tulee ohuempaa. Käytin maalaukseen pyöreää sivellintä. Maalia tuli maalata ohut kerros pinnalle. Kehysten / lasin kohdalla oli ...